Muistovärssyt eli jäähyväisrunot

1.1
Kuu jäi vanhan kuusen taa
kirkkomaalle katsomaan.
Sekin suri surujaan:
”Niin hyvä ihminen!
Lähtö liian varhainen!”

Kuu valaisee ruusut,
liljat, seppelten nauhat,
kuu loistaa koko valollaan,
niin kuin hän loisti aikanaan.

Heli Laaksonen 2022

1.2
Olisinpa tiennyt.
Olisinpa tiennyt!
Mitä kaikkea vielä olisinkaan
sanonut,
kuinka hellästi sinua pidellyt.

Lohtuna pilvenharmaina hetkinä:
tiesithän sinä sanomatta.

Heli Laaksonen 2022

1.3
Tähtiöinä
kirkas mielesi
tulee meidän talon päälle kylään.
Siellä se tuikkii!

Kuinka kaltaisesi
elävä sielu,
palava liekki,
voisikaan olla poissa?

Heli Laaksonen 2022

1.4
Olit sata aurinkoa,
tuhat tuulta,
minulle se ainoa.

Olet yhä kaikkea.
Nyt vain toisessa ajassa,
ikuisuuden lukkojen takana.

Heli Laaksonen 2022

1.5
Kuin pääsky olisi taivaalta
pudonnut,
kuin pilvi maahan vaipunut,
kuin sateenkaari katkennut.
Sinä lähdit.

Nouse kultainen perhonen,
lennä valoon lintujen,
tähdeksi tähtien joukkoon.

Heli Laaksonen 2022

1.6
Metsän laita ei ole koskaan
kasvanut mansikkaa näin.
Pujotan niitä heinään.
Lasken yhteisiä kesiä,
vuosia joina sain sinut pitää.

Löytyisipä vielä yksi.
Olisinpa saanut vielä yhden
suven!

Heinät taipuvat tuulessa.
Minä taivun surusta.

Aurinko lämmittää piennarta
kuin ystävyys.

Heli Laaksonen 2022

1.7
Nimesi kivessä säilyy 
tuulessa, sateessa, ajassa. 
Kauemmin vielä muistosi, sanasi 
pysyvät sydämessäni.   

Heli Laaksonen 2022

1.8
Herään aamulla lumisateeseen 
ja siihen, että sinua ei enää ole.  
Sinua ei ole täällä,  
mutta olemasta et ole lakannut.  

Taivaan reunalta pudottelet 
harteilleni lumitähtiä, 
punaposkisena 
kuin eläessäsi ennen. 
Luotko lumet Luojankin pihalta? 

Heli Laaksonen 2022

1.9
Mää herä aamul lumisattesse 
ja sihe et sunt ei enä ol. 
Sunt ei ol tääl,  
mut et sää mittä olemast ol  
lakannu. 

Taiva reunalt purottelet 

mu hartteil lumitähti, 
nii punaposkisenas 
ko eläessäs enne. 
Luaks lumet Luajanki pihast? 

Heli Laaksonen 2022

1.10
Kaikki sanani ovat  
tuuleen lentäneet,  
suruun kadonneet.  

Voikukan hahtuvina 
haihtuvat suvet 
vaihtuvat ajat. 

Sinä et unohdu milloinkaan.   

Heli Laaksonen 2022

1.11
Yhtenä aamuna Luoja soitti: 
Hän on täällä! 
Saapui juuri perille.  
Pukee parhaimpiinsa  
ja lähettää teille kaikille terveisiä: 
Surkaa vähän,  
mutta älkää kauan.  
Nostakaa maljat  
tälle hyvälle elämälle, 
hyvin eletylle. 
Eläkää itsekin aina  
kuin ensimmäistä päivää.   

Heli Laaksonen 2022

1.12
Kuka näki kun suljit silmäsi? 
Katseliko punarinta ikkunan  
takaa. 
Ehkä ehdit ajatella vielä:  
Kaunis lintu! 
Nyt itsekin yhtä kevyt,  
keveämpi,  
kevein.    

Heli Laaksonen 2022

2.1
Ei auttanut apu ihmisten,
ei rakkaus, rukous läheisten.
Olit toivossa päästä
viel’ kotihin kerran,
mutt’ matkasi johti
luo taivahan Herran.

2.2
Ei Häntä, jolta tähdet radan saa,
voi ihmisajatukset taivuttaa.

Saima Harmaja

2.3
Emme arvanneet aamuna kesäisen, 
että on päiväsi viimeinen. 
On Luojan kädessä ihmisen tie, 
hän matkamme määrää 
ja perille vie.

2.4
Herra anna meille tyyneyttä 
hyväksyä asiat, 
joita emme voi muuttaa. 

2.5
Herra on antanut meille elämän. 
Hänen kädessään 
on myös lähtömme hetki. 

2.6
Herra on minun paimeneni, 
ei minulta mitään puutu. 

2.7
Herra, sinun kämmenelläsi on 
väsyneen hyvä levätä ikuisesta ikuiseen.

2.8
Herra, Sinä katsot ajan, 
milloin väsynyt levon saa. 

2.9
Hän, joka antaa surun, 
antaa myös lohdutuksen. 

2.10
Ihminen on kuin tuulen henkäys, 
hänen päivänsä kuin pakeneva varjo. 

(Ps. 144:4) 

2.11
Ikirauhan kutsu kulki, 
tuuti uneen uupuneen. 
Taivaan Isä hiljaa sulki 
silmät siskon väsyneen. 

2.12
Jumala ei koskaan sulje ovea 
aukaisematta toista. 

2.13
Jumalan kämmenellä 
ei pelkää ihminen. 
Jumalan kämmenellä 
ei kukaan ole turvaton. 

2.14
Jätti jäljen ihanan, 
kaaren kauniin, loistavan, 
lensi syliin Jumalan. 

2.15
Katsoi Herra ajan täyttyneen, 
kutsui luokseen väsyneen. 

2.16
Kaunis on kuunnella 
kutsua Luojan, 
nukkua pois, kun jo uupunut on. 

2.17
Levolle lasken, Luojani, 
armias ole suojani. 

2.18
Luoja päättää päivistämme, 
tietää, tuntee elämämme. 
Antaa rauhan, levon suo, 
jokaisen hän kutsuu luo. 

2.19
Minun päiväni olivat jo kirjoitetut 
kaikki sinun kirjaasi, 
ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut. 

(Ps. 139: 16) 

2.20
Minä olen ylösnousemus ja elämä, 
joka uskoo minuun, 
hän elää vaikka olisi kuollut. 

2.21
Mitä tummempi taivas, 
sitä kirkkaammat tähdet. 
Mitä suurempi suru, 
sitä lähempänä Jumala.

2.22
Niin hiljaa enkeli kulkua johti 
elon virran valkeita rantoja kohti. 

2.23
Niin lyhyt askel 
ajasta ikuisuuteen, 
niin kapea raja 
välillä taivaan ja maan. 

2.24
Nuku unta nyt tyyntä ja lempeää, 
lepää Jumalan kämmenellä. 

2.25
Oi Herra, sä korkeaan kirkkautees 
meidän uupunut rakkaamme vie. 

2.26
Oi taivaan Isä rakkahin 
lepo lempeä hänelle anna, 
käsivarsin hellin ja turvallisin 
ikirauhaan luoksesi kanna. 

2.27
Ota syliisi, 
hän on loppuun uupunut. 
Ota syliisi, 
muuta emme pyydä nyt. 
Ota hiljaa lempeästi 
kämmenelle, Jumala. 
Niin hyvä on hänen siinä 
tuskitta nukkua. 

2.28
On aika silmät sulkea 
ja lepoon painaa pää. 
Herran käsi siunaava 
sun otsallesi jää. 

2.29
On arvaamaton elon retki, 
ei tiedä mitä huomispäivä tuo. 
Ei ole tiedossamme lähdön hetki, 
on tyydyttävä mitä Herra suo. 

2.30
On Jumalan kädessä ihmisen tie, 
Hän matkamme määrää ja perille vie. 

2.31
On luonain Hän, kun jätän tämän maan 
ja Isän kotiin mä muutan ihanaan. 

2.32
On lähdön hetki saapuva, 
se kaikki kohtaa kerran. 
Vaan milloin, millä tavalla, 
se tiedossa on Herran. 

2.33
On pursi irronnut maan laiturista, 
vie virrat kuulaat kohti Jumalaa. 

2.34
Sinessä lintu liitää – pilviä tuuli tuo 
kera kaipausten – kiitosten siivin, 
siirrymme Jumalan luo. 2.34
Samoin kuin olette osalliset 
kärsimyksistä, 
samoin olette osalliset myöskin 
lohdutuksesta. 

(2. Kor. 1:7)  

 2.35
Samoin kuin olette osalliset 
kärsimyksistä, 
samoin olette osalliset myöskin 
lohdutuksesta. 

(2. Kor. 1:7)

2.36
Sinua, Herra, kiitän elämästä, 
päivistä menneistä ja myöskin tästä. 
On kädessä kulku kohtalon. 

2.37
Soi hiljaa surun kannel. 
Niin pieni eessä Luojan 
on täällä ihminen. 

2.38
Soi temppelin kellot hiljaa, 
elon Herra on niittänyt viljaa, 
surun tuonut on tullessaan. 

2.39
Sun suojassasi, Jumala, 
mä olen aina turvassa. 
Yöllä sekä päivällä 
sä olet aina lähellä. 

2.40
Viheriäisille niityille Hän 
vie minut lepäämään. 

(Ps. 23:2) 

2.41
Taivaan enkelten kyliin 
sinut luotamme lähetettiin. 
Pyhän Jumalan suureen syliin, 
käsiin helliin ja rakastaviin. 

2.42
Ylitse elämän, 
ohi kuoleman rajan, 
Jumala vienyt on vaeltajan. 

3.1
Aamunkoitosta iltaruskoon 
kulkija elämän taivaltaa. 
Määränpäähän saapuessaan 
uneen rauhaisaan vaipua saa. 

3.2
Elo mainen kun iltaan raukes, 
oli tyyntä ja rauhaisaa niin. 
Joku portti vaan hiljaa aukes 
ja se iäksi suljettiin. 

3.3
Ikuinen rauha – 
onnellinen osa.  

3.4
Jokainen päivä 
on yhtä lähellä ikuisuutta. 

3.5
Kun pitkän elämän elää saa, 
voi rauhassa nukahtaa. 
Kun kaikki on valmista, 
tehty työ, 
on edessä rauhaisa yö. 

3.6
Lepoa ja rauhaa 
poisnukkuneelle. 

3.7
Meri tyyntyy, varjot pitenee, 
rauhan ranta lähenee – 
vene hiljaa satamaan saapuu. 

3.8
Minne meri ja taivas kantaa, 
minne aalto ja tuuli käy, 
siellä nouseva aurinko hohtaa 
ja sydämelles lempeän rauhan suo.  

3.9
Olen siirtynyt 
vain rauhaan lempeään, 
silti teidän olen, 
lähellenne jään. 
Tallentakaa menneen 
parhaat muistot, 
muiden olla antakaa. 
Kuin ennen voimissani 
te minua muistakaa. 

3.10
On ajaton avaruus, 
arjesta irronnut ikuisuus. 
On rauha, hiljaisuus.  

3.11
On lempeä levonmaa, 
unen kaarisilta sinne johdattaa. 

3.12
On maa, 
johonka kaikki polut katoaa. 
On rauhan maa. 

3.13
On siellä ikuinen kesän maa, 
sydän uupunut levätä saa. 

3.14
Pysähtyi sydämes pursi 
rauhan vienoille vesille 
armon auringon sylihin.  

3.15
Päättyi pitkä kaari elon, 
väsynyt on saanut levon. 
Nuku unta rauhaisaa. 

3.16
Sydän uupunut levon sai, 
valkeni ikuinen sunnuntai. 

3.17
Säveltä hiljaisuuden
sanat ei häiritä saa.
Kirkkaus ikuisuuden
ihmistä koskettaa.

Hilja Aaltonen

3.18
Tuulien soitot ovat vaienneet,
ympäri soi ikityynet veet. 

3.19
Keväisen taivaan tuulet
minut mukaanne ottakaa
ja hellästi kantakaa sinne,
missä uupunut levätä saa.
Olen kulkenut pitkän matkan
ja minua väsyttää.
Saan viimein levon ja rauhan
ja unen ihanan.

3.20
Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää,
vaan yhdessä kutsuimme taivaan Isää.
Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna.
Hellyydellä peittele ja levätä anna.