Hautakiven valinta
Hautakivi on muistomerkki, johon suunnitellaan yksilölliset kaiverrukset ja muut toivotut koristeet. Hautakivi suunnitellaan yhteistyössä hautaustoimiston ja hautakiviliikkeen kanssa. Hautausjärjestelijämme kanssa voi sopia, milloin kivi toimitetaan haudalle.
Haudanhoitosopimus helpottaa haudan ylläpitoa
Omaiset voivat tehdä seurakunnan tai kiviliikkeen kanssa haudanhoitosopimuksen, jolloin hautapaikka pidetään omaisten puolesta vainajan muistoa kunnioittavassa kunnossa. Tällöin ei itse tarvitse huolehtia esimerkiksi hautakiven puhdistuksesta tai suoristuksesta.
Koska hautakivi täytyy hankkia?
Hautakiven suunnittelun voi aloittaa samaan aikaan kuin hautausjärjestelytkin. Kiven suunnittelun voi myös siirtää myöhemmälle, jos niin haluaa. Mikäli kiven suunnittelu tehdään alkuvaiheessa, sen kustannukset on helppo ottaa perunkirjoituksessa huomioon.
Joissain tapauksissa, kun uudet kaiverrukset tulevat vanhaan kiveen, voidaan sopia, että kaiverrukset saadaan paikoilleen esimerkiksi jo uurnanlaskuksi.
Lue lisää hautajaisten järjestämisestä.
Luonnonkivi hautakivenä
Nykyisin suosiotaan kasvava valinta hautakiveksi on luonnonkivi. Luonnonkivi voidaan käyttää sellaisenaan, tai se voidaan veistää haluttuun muotoon. Luonnonkiveen kiinnitetään yleensä muistolaatta, josta löytyvät vainajan nimitiedot.
Hautakiveksi ei sovi aivan mikä tahansa luonnonkivi, vaan sen täytyy täyttää tietyt ehdot, jotta se saadaan asennettua hautakiveksi. Myös seurakunnalla voi olla omia ohjeistuksia luonnonkivistä hautakivinä.
Sopivan luonnonkiven voi periaatteessa etsiä omalta pihalta tai omilta mailta, mutta sen voi myös varmuuden vuoksi etsiä hautakivitoimittajan kanssa, joka hoitaa kiven viimeistelyn hautakiveksi.
Hautakiven suunnittelu
Hautakiviin on olemassa monia eri vaihtoehtoja, joilla hautakivestä voidaan tehdä vainajan itsensä tyylinen. Kumppanimme Loimaan kivi suunnittelee mielellään yksilöllisen hautakiven yhdessä omaisten kanssa.
Vanhan sukuhaudan käyttäminen hautapaikkana
Jos vainaja haudataan vanhaan sukuhautaan, hautakiveen kaiverretaan uuden vainajan tiedot. Jos tilaa ei ole tarpeeksi, hautakiveen voidaan lisätä nimilaatta.
Jos hautakivessä ei ole tilaa nimilaatallekaan, sen yhteyteen voidaan asentaa erillinen hautalaatta tai tyynykivi, joka on maahan lappeelleen laskettava kiilan muotoinen hautakivi.
Vanhaan kiveen on myös mahdollista tehdä suunnitelma uudelleenhionnasta, jolloin sama tila pystytään hyödyntämään uudelleen ja tehokkaammin. Tällöin vanhat nimet asetellaan uudelleen ja kivi voidaan suunnitella niin, että myös mahdolliset uudet nimet mahtuvat kiveen tulevaisuudessa.
Tutustu hautakivipalveluihimme.
Usein kysyttyjä kysymyksiä hautakiviin liittyen
Jos vainaja ei ole eläessään suunnitellut itse hautakiveään tai esittänyt toiveita sen suhteen, omaiset päättävät hautakiven laadun ja ulkoasun.
Hautakiveen kaiverretaan tai lisätään muistolaatassa yleensä vainajan koko nimi sekä syntymä- ja kuolinaika.
Hautakiven voi myös periaatteessa kullata itse, jos sen taitaa ja itseltään löytyy tarvittavat välineet.
Hautakivi ei ole pakollinen. Haudalle voi hankkia myös kevyemmän muistomerkin, kuten ristin tai lyhdyn.
Useimmiten hautakivet voi asentaa paikoilleen kesä–lokakuussa, kun maa on sulana. Seurakunnat määrittävät itse ajat, jolloin hautakiviä voi asentaa. Joissain tapauksissa hautakiviä asennetaan myös talvella säiden salliessa.
Arkkuhautauksessa hautakivi siirretään pois paikaltaan hautauksen ajaksi. Se asennetaan takaisin paikoilleen kesäkaudella, kun seurakunta on kunnostanut haudan.
Hautakiven materiaaliksi on olemassa monia eri vaihtoehtoja, niin kotimaisia kuin ulkomaisia. Kotimaisista kivilaaduista yksi suosituimpia on graniitti, josta on eri värisävyjä. Saapa hautakiven myös vaikka Carraran marmorista, jos haluaa.
Hautakiven voi puhdistaa itse vedellä, harjalla ja miedolla pesuaineella, kuten käsitiskiaineella, mäntysuovalla tai hautakiville tarkoitetulla pesuaineella. Kultauksien kanssa kannattaa olla hellävarainen ja käyttää niihin pelkkää liinaa tai pesusientä eikä harjaa.
Puhdistuksen voi myös tilata hautakiviin erikoistuneelta liikkeeltä tai hautaustoimiston kautta.