Hautakivet ja hautakivityöt
Meiltä Vehaselta saat yksilölliset hautakivet sekä kaikki hautakivien kunnostukseen ja ylläpitoon liittyvät palvelut Turussa ja lähikunnissa. Huolehdimme myös, että hautakiven asennus sujuu suunnitellusti.
Hautakivi suunnitellaan toiveidesi mukaan
Hautakivi on yksilöllinen muistomerkki, jonka luona läheiset voivat käydä muistelemassa edesmennyttä. Jotta hautakivestä saadaan pitkäaikainen, yksilöllinen ja toiveiden mukainen, hautausjärjestelijämme auttaa sinua kiven suunnittelussa hautakiviasiantuntijan kanssa.
Uudet hautakivet
Suunnittelemme uudet hautakivet aina toiveidesi mukaan yhdessä kiviasiantuntijan kanssa. Valittavissa on erilaisia kivilaatuja sekä erimuotoisia, -kokoisia ja -värisiä vaihtoehtoja. Lisäksi kiveen voi suunnitella lyhtypaikkoja, kukka-aitioita sekä yksilöllisiä koristeita.
Hautakiven suunnittelussa otamme huomioon hautausmaiden määrittelemät mittasuositukset. Käytämme toimipisteissämme ohjelmistoa, jonka avulla hautamuistomerkistä laaditaan maksuton mallivedos sekä hinta-arvio.
Valikoimamme
- Perinteiset hautakivet
- Lyhtykivet
- Luonnonläheiset lohkokivet
- Metalliristit
- Tyynykivet
- Muistolaatat
- Väliaikaisristit
- Lisäkoristeet
Milloin hautakivi voidaan asentaa?
Uudet hautakivet voidaan asentaa, kun maa on sula, eli pääsääntöisesti kesä–lokakuussa. Joskus hautakiviä voidaan asentaa myös talviaikaan, jos se on mahdollista säiden puolesta.
Seurakunnat määrittelevät itse ajat, jolloin hautakiviä voi asentaa niiden hallinnoimille hautausmaille.
Hautakivityöt ja entisöinnit
Autamme ja huolehdimme kaikista hautakivitöistä yhdessä yhteistyökumppanimme Loimaa Kiven kanssa. Uusien hautakivien lisäksi teemme olemassa olevien hautakivien kunnostuksia, uusia kaiverruksia, vanhojen kaiverrusten kunnostamista, asennustöitä ja entisöintejä.
Hautakivityöt onnistuvat yhteistyökumppaniltamme lähes koko Suomessa.
Palvelumme
- Hautakiven siirto
- Hautakivien asennus
- Hautakivien kaiverrus
- Hautakivien entisöinti
Hautakivi uudelle hautapaikalle tai sukuhautaan
Avustamme aina tarvittaessa hautapaikan valinnassa. Vainaja voidaan haudata arkussa tai uurnassa seurakunnan hautausmaalle, tunnustuksettomalle hauta-alueelle tai vapaahautausmaalle.
Muistolehtoon haudataan ilman uurnaa, mutta joissain muistolehdoissa on mahdollista kiinnittää laatta yhteiseen muistomerkkiin.
Lue myös lisää ei-luterilaisista hautajaisista.
Vanhaan sukuhautaan haudattaessa etsimme sopivimman ratkaisun vainajan nimen lisäämiseksi olemassa olevaan hautakiveen. Tämä voi olla pelkkä uudelleen kaiverrus, koko kiven uudelleen kaiverrus sekä vanhojen nimien siirto tai uuden hautalaatan tai tyynykiven hankkiminen vanhan hautakiven oheen.
Miten etenen uuden hautakiven tai hautakivitöiden hankinnassa?
Voit ottaa meihin yhteyttä haluamallasi tavalla, ja kerromme sinulle lisää. Voit myös varata suoraan ajan ajanvarauskalenteristamme Turun tai Naantalin toimipisteellemme ja voimme heti esitellä sinulle eri vaihtoehtoja.