Kuva arkusta.

Hautajaisten järjestäminen

Hautajaiset ovat juhla eletylle elämälle, tilaisuus kaipaukselle ja mahdollisuus surulle. Tapoja järjestää hyvät jäähyväiset on monia, mutta pääasia on, että hautajaiset ovat päähenkilönsä näköiset. 

Pappi siunaustilaisuudessa arkun edessä.

Siunaustilaisuus

Siunaustilaisuudessa vainaja siunataan haudan lepoon. Tilaisuus voidaan järjestää kirkossa, kappelissa tai haudalla. Siunaustilaisuuteen kuuluu yleensä siunauksen lisäksi musiikkia, kukkatervehdykset sekä virret. Arkkuhautauksessa siunaustilaisuuden päätteeksi arkku lasketaan maahan. Jos vainaja tuhkataan, niin siunaustilaisuus järjestetään ennen tuhkausta. Jokaisella seurakuntaan kuuluvalla on oikeus tulla siunatuksi, mutta myös kirkkoon kuulumattomat voidaan siunata, jos niin on toivottu.  

Mikäli kukaan omaisista ei pääse paikalle, niin tilaisuudessa pappi siunaa vainajan ja kanttori soittaa lyhyesti. Hautausjärjestelijämme hoitaa tarvittaessa puolestasi tila- ja toimittajavaraukset. 

Ei kirkolliset jäähyväiset

Kirkkoon kuulumattomille on mahdollista järjestää jäähyväistilaisuus monissa eri paikoissa. Tilaisuuteen voidaan luoda tunnelmaa puhujien, musiikin ja kukkien avulla. Jäähyväistilaisuus rakennetaan sen pohjalta, millainen tila ja kokonaisuus on parhaiten edesmennyttä kuvaava. Jäähyväistilaisuuden voi pitää myös uurnanlaskuhetkenä. 

Mikäli seurakunnan jäsen haluaa tulla haudatuksi ilman siunausta, on asiasta oltava yhteydessä kyseisen seurakunnan kirkkoherraan. 

Arkkuhautaus

Mikäli vainaja haudataan arkussa, niin hautaan lasku tapahtuu yleensä heti siunaustilaisuuden jälkeen. Jos siunausta ei järjestetä, niin ennen laskua voidaan pitää myös jäähyväistilaisuus.  

Arkun hautaan laskemista varten valitaan saattoväestä/hautajaisseurueesta yleensä kuusi kantajaa. Mikäli kantajia ei saada tarvittavaa määrää, niin hautausjärjestelijämme voi järjestää avuksi vuokrahenkilöstöä.  

Arkku kannetaan joko kahvoilla tai liinoilla kirkosta tai kappelista saattokärrylle ja lasketaan liinojen avulla hautaan. 

Hautaan lasku voidaan järjestää myös ilman edeltävää tilaisuutta, mutta laskua varten tarvitaan kantajat.

Uurnanlasku ja uurnanlaskujuhla 

Turussa tuhkaus tapahtuu yleensä kahden viikon sisällä siunauksesta tai jäähyväishetkestä. Vainaja on lainsäädännön mukaan haudattava viimeistään vuoden kuluttua kuolemasta. 

Hautapaikaksi voidaan valita joko sukuhauta tai uusi hautapaikka. Tuhkat voi halutessaan myös sirotella hyväksytyille vesialueille tai luontoon maanomistajan luvalla. 

Uurnanlaskusta voi halutessaan tehdä kauniin jäähyväisjuhlan, jossa on osana musiikkia, puheita ja kukkia. Juhlaan jälkeen vainajaa voi muistella lämmöllä muistotilaisuudessa hyvän ruuan parissa. 

Seurakunnan jäsen voidaan siunata uurnassa, mutta siihen on oltava erityinen syy. Uurnan siunaaminen tapahtuu ennen hautaan laskua kirkossa, kappelissa tai haudalla. Uurnan siunaus etenee samoin kuin siunaustilaisuus

Uurna

Muistotilaisuus 

Muistotilaisuus on läheisten yhteinen kokoontuminen, jossa luetaan adresseja, pidetään muistopuheita ja muistellaan vainajaa hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Tilaisuus voidaan järjestää esimerkiksi kotona, kahvilassa tai seurakunnan tiloissa. 

Muistotilaisuus pidetään yleensä heti siunauksen jälkeen, mutta se on mahdollista järjestää myös myöhemmin esimerkiksi uurnanlaskun yhteydessä. 

Suunnittele hautajaiset verkossa

  1. Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii.
  2. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Tämä ei sido tilaamaan meiltä palvelua.
  3. Otamme sinuun pian yhteyttä ja käymme suunnitelman läpi kanssasi.
  4. Saat täsmennetyn tarjouksen toivomastasi kokonaisuudesta.
  5. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.