Arkut ja uurnat

Neuvomme valinnoissa, kerromme mitä täytyy ottaa huomioon ja huolehdimme toiveidenne mukaisesti kaikista hautajaisiin liittyvistä järjestelyistä.

Läheisen viimeistä leposijaa valitessa hautausjärjestelijämme ovat apunanne. Valikoimassamme on kiinnitetty huomiota kotimaisuuteen, ekologisuuteen ja yksilölliseen tyyliin. Valintaa pohdittaessa on tärkeää, että arkku on lepääjänsä näköinen, tarjoamme esimerkiksi yksilöllisiä kangasverhoiluja. Arkkuja löytyy puuvillaisia, pellavaisia ja puisia eri sävyissä.   

Kaikki arkkumme ja uurnamme sopivat hautaukseen ja tuhkaukseen. Jos kyseessä on tuhkaus ei ole yhdentekevää millainen arkku valitaan, jokainen ansaitsee kauniin ja arvokkaan viimeisen matkan hautaustavasta riippumatta. 

Uurnista löytyy paljon vaihtoehtoja niin materiaalin, mallin ja värinkin suhteen. Uurnaa valittaessa on tärkeää pohtia haudataanko uurna maahan vai mereen. Mereen haudatessa materiaalin on syytä olla siihen sopivaa. Oikean uurnan valinnassa hautausjärjestelijämme auttavat.  

Puuarkut
Kangasverhoilut arkut
Uurnat
Puuarkut
Puuarkut
Kangasverhoilut arkut
Uurnat

Uurnat

Ajatuksella valittu uurna kuvastaa mennyttä elämää ja kunnioittaa vainajan persoonallisuutta. Tutustu kuvien kautta valikoimaamme tai tule toimipisteeseemme keskustelemaan tarkemmin hautajaisjärjestelyistä.  

Volalla koivu

Volalla

395 € koivu

Volalla Tammi

Volalla

415 € tammi

Volalla Pähkinä

Volalla

435 € pähkinä

Jiipuu Koivu

Jiipuu

315 € koivu

JiiPuu, lämpökäsitelty koivu

Jiipuu

315 € lämpökäsitelty koivu

Huom! Tarkista saatavuus.

Tierra

Tierra

490 € Yhdessä

Tierra, Huurre

Tierra

490 € Huurre

Tierra HIljaisuus

Tierra

490 € Hiljaisuus

Tierra, harmaa

Tierra

490 € Tyyntä, harmaa

Tierra, ikuisuus

Tierra

490 € Ikuisuus

Tierra vihreä Kesäyö

Tierra

490 € Kesäyö

Tierra Kirsikankukka

Tierra

490 € Kirsikankukka

Kannel

Kannel

295 € valkoinen

Kannel, mänty

Kannel

295 € lakattu mänty

Kannel

Kannel

295 € mänty

Nimikko

Nimikko

340 € omat nimikirjaimet, valkaistu tai ruskea pellava

Teuho, Sulka

Sulka

340 € harmaa pellava

Teuho, Pääskyt

Pääskyt

340 € valkaistu pellava

Teuho, Männyt

Männyt

340 € valkaistu pellava

Teuho, Jänöapila

Jänönapila

340 € valkaistu pellava

Teuho, Saarni

Saarni

320 € mäntykuvio

TaiSet, iltarusko, Tammi

TaiSet

345 € Iltarusko, tammi

TaiSet, Valkoinen, Elämänlanka

TaiSet

290 € Elämänlanka

TaiSet, kuurankukka

TaiSet

290 € Kielo, kuurankukka

TaiSet, valkoinen, lintu

TaiSet

290 € Lintu

SHT Kalla

Kalla

345 €

SHT Majakka

Majakka

380 € valkoinen

Usva

355 € Juha Kemiläinen

Juha Kemiläinen, Solmu

Solmu

355 € Juha Kemiläinen

Juha Kemiläinen, tumma

Laine

355 € Juha kemiläinen

Kangasverhoilut arkut

Valikoimassamme on laaja valikoima suomalaisia arkkuja ja asiakaspalvelijamme auttavat sinua selvittämään, mikä arkku voisi olla paras juuri sinun läheisellesi. Arkkuja on saatavilla myös eri väreissä ja erikoiskankailla.

Puuvillaverhoillut arkut alkaen 495,-, pellava 595,-

Solmusäde

puuvilla alk. 780 €,
pellava alk. 900 €

Säde on saatavana valkoharmaana tai kokonaan valkoisena. Pellava on saatavana ruskeana, valkoisena tai näiden yhdistelmänä.

Laskosarkku

puuvilla alk. 645 €,
pellava alk. 855 €

Saatavana myös kokonaan valkoisena tai muina väriyhdistelmillä.

Runo

1 130 € pellava, 1 250 € kahvoilla

Yksinkertainen laskosverhoilu kannessa. Levollinen kokonaisuus.

Vilja

1 125 € pellava

Puinen viljakuvio koristaa arkun kantta. Ruskean ja valkaistun pellavan kaunis yhdistelmä.

Kansi- ja täyssäde

puuvilla kansisäde alk. 820 €, täyssäde 915 €
pellava kansisäde alk. 940 €, täyssäde 1035 €

Täyssäteessä myös arkun alaosa on verhoiltu säteeksi. Laadukasta puuvillaa joka on saatavana myös vaalean harmaana.

Kaareva sädearkku

puuvilla kansisäde alk. 820 €, täyssäde 915 €
pellava kansisäde alk. 940 €, täyssäde 1035 €

Kannen kiinnitys yhdellä risti tai lehväruuvilla edestä ja takaa.

Aino

995 € pellava

Kaunis pitsinauha koristaa kantta.

Ranta

1 070 € pellava, 1 190 € kahvoilla

Ranta-kuvion lisäksi on saatavana myös sininen pursikuvio.

Varpunen

1 100 € pellava

Kannessa printtikuvio.

Männyt

1 100 € pellava

Printtikuvio kannessa.

Kultaiset muistot

1 100 € pellava

Herkkä kuviointi kiertää arkun kantta.

Kiila

1 100 € pellava

Harmaa pellava-arkku.

Puuarkut

Tarjoamme useiden valmistajien arkkuja, suosien valikoimassamme kotimaisuutta ja ekologisuutta.

Arkkuja valmistetaan eri puulajeista, ja niitä on mahdollista sävyttää eri väreillä. Asiakaspalvelijamme voivat kertoa sinulle tarkemmin arkkujen yksityiskohdista.

Kannel

1 580 €

Suoralinjainen muotoilu. Värivaihtoehdot: valkoinen, musta, luonnonväri.

Tammi

1 775 €, kahvoilla 1 895 €

Klassinen arkku vaaleasta tammesta.

Honka 92

950 €

Kaunis ruskeansävyinen arkku suomalaisesta honkapuusta.

Honka 83

1 425 €

Tumma, ryhdikäs honka-arkku.

Pyynikki

1 220 €

Selkeä ja yksinkertainen. Valkokuultoisena puun pinta näkyy kauniisti.

Tammi 82

1 775 €

Perinteikäs ja tyylikäs tammiarkku.

Tervaleppä 300

1 280 €

Muotoiltu tasaisen värinen tervaleppäarkku.

Tervaleppä

990 €

Mattapintainen tervaleppäarkku. Tervalepän erikoisuus on epätasainen väritys. Saatavana myös lakattuna, jolloin puun väritys on tasainen.

Kalla

1 590 €

Ritva-Liisa Pohjalaisen suunnittelema mallisto. Arkun urat kuvastavat ainutlaatuista elämää.

Ekoarkku

1 250 €

Ekoarkun pinta on kevyesti vahattu ja se on saatavana myös muissa sävyissä.

Venho

1 815 €

Kaunis tervan värinen arkku viimeiselle matkalle.

Tammisarkofagi

2 450 €, kahvoilla 2 570 €

Vaalea tammisarkofagi. Viimeisteltyä puusepäntyötä.

Neuvomme mielellämme

Hyvä tietää -sivulta löydät käytännön tietoa hautajaisista ja kuolemantapaukseen liittyvien asioiden hoitamisesta

Aukioloajat

Hautauspalvelu:

Käsityöläiskatu, arkisin klo 9-16.30
Eerikinkatu, arkisin klo 9-16.30, la klo 10-13
Kiinamylly, arkisin klo 9-16
Naantali, arkisin klo 9-16

Floristipalvelu, arkisin klo 9-16.30

Lakipalvelu, arkisin klo 9-16.30